Jotta tätä tarinaa voisi ymmärtää, kerron ensin vähän taustaa. Olen syntyperäinen suomalainen, mutta perheeni muutti Turusta Israeliin ollessani kolmevuotias. Asuimme ensin vuoden suomalaisessa kylässä Jerusalemin lähellä, mistä muutimme Pohjois-Israeliin kibbutsiin nimeltä Merom Golan. Kibbutsi on erilainen kuin tavallinen kylä, koska siellä valitsee kommunistinen aate: Kaikki kibbutsin jäsenet tekevät töitä kibbutsille ja siitä hyvästä he saavat asunnon, ruokaa, huonekaluja, vaatteita, koulutusta jne. kibbutsilta. Lapsena kokoonnuimme joka vuosi kibbutsin vaatehuoneeseen, jossa jokainen meistä lapsista sai valita itselleen tietyn määrän vaatteita. Myös kahdet kenkäparit ja yhdet sandaalit saimme joka vuosi. Kaikki söivät yhdessä kibbutsin ruokasalissa, jossa ruoka oli tietenkin ilmainen kibbutsin jäsenille. Myöhemmin, teini-ikäisenä, teimme myös töitä kibbutsille yhden päivän viikossa koulun tilalla.

Ollessani lapsi kibbutsi oli siis kommunistiseen aatteeseen perustuva kylä: tasavertaisuus kaikessa ja toveruus kaikkien välillä. Kukaan ei kysynyt, paljonko töitä olet tehnyt, vaan jokainen teki mitä osasi tai pystyi ja yhteisö eli kibbutsi huolehti kaikista jäsenistä tasavertaisesti. Lapsille tämä olisi ollut kuin paratiisi, jos emme ottaisi huomioon kibbutsin varjopuolia.

Jouduimme nimittäin asumaan ja nukkumaan lapsena lastentarhoissa ilman vanhempianne. Tämä oli todella vaikeaa monille meille henkisesti ja emotionaalisesti. Nukuimme siis lastentarhoissa, ja joka ilta pääsimme vanhempiemme kotiin muutamaksi tunniksi. Iltamyöhään vanhempamme veivät meidät takaisin lastentarhaan, jossa nukuttivat meidät. Sen jälkeen jäimme yksin yön ajaksi. Vain miesvartija kävi silloin tällöin tarkistamassa, ovatko lapset nukkumassa ja onko kaikki on ok. Jouduimme lapsena siis kasvattamaan toinen toisiamme ja ratkaisemaan ongelmamme keskenämme. Meistä tuli itsenäisiä mutta, kuten hepreaksi sanotaan, ”naarmuuntuneita” lapsia.

Itse jouduin kibbutsin lastentarhaan neljävuotiaana, jolloin en vielä osannut heprean kieltä. Muistan, miten ensimmäisenä iltana jouduin tappeluun yhden Israelilaisen pojan kanssa, minkä jälkeen useita lapsia kävi kimppuuni. Todennäköisesti koko tappelu johtui väärinymmärryksestä – en vaan tajunnut, mitä he sanoivat. Ja ehkä muut lapset vain yrittivät pitää meidät riitapukarit erillään, kunnes rauhoitumme. Minusta kuitenkin tuntui, että ensin yksi lapsi kävi kimppuuni ja sen jälkeen loputkin. Ensimmäinen yö ilman äitiä.. ☹

Samoihin aikoihin syntyi myös pikkuveljeni, ja koska hän oli vauva, hän pääsi nukkumaan vanhempieni luokse kotiin, mutta minä en. Tämä oli minusta todella epäreilua ja tuntui aina, että tein jotain väärin ja siksi minua rangaistiin ja passitettiin pois kotoa. Vasta monta vuotta myöhemmin ymmärsin, että vanhempani olivat vain epävarmoja eivätkä uskaltaneet sanoa kibbutsin johtajille, että heidän lapsensa tarvitsevat ensin aikaa oppia kieltä, ja vasta sen jälkeen, kun ovat sopeutuneet Israeliin, heidät voi laittaa lastentarhaan. Nykyään lapset eivät enää nuku yhdessä lastentarhoissa meidän kibbutsilla, vaan vanhempiensa luona kunnes täyttävät 16, jolloin he siirtyvät nuorisotaloon ja saavat omat asunnot. Vaikka nukkuminen lastentarhassa oli aluksi vaikeaa, sillä oli myös positiivinen puoli: pääsin hetkeksi pakoon isän väkivaltaa ja nöyryyttämistä. Tästä kerron lisää myöhemmin.

Kun olimme kuusivuotiaita, muutimme kibbutsin kouluun, missä jatkoimme kasvamistamme. Asuimme nyt yhdessä luokassa ja meillä oli kaksi hoitajaa ja yksi opettaja, joka opetti meille kaiken, mitä lapset oppivat peruskoulussa. Nukuimme luokkarakennuksessa ja jokaisella kolmella lapsella oli yhteinen huone. Huoneessa jokaisella lapsella oli sänky, yölamppu ja pieni lokero omille esineille. Silloin löysin lukemisen ja kibbutsin lasten kirjaston, ja aika usein jäin luokkaan lukemaan kirjoja, kun pelkäsin mennä kotiin. Luokkarakennuksessamme oli ruokasali, keittiö, vaatehuone (kaikkien lasten vaatteille), kaksi vessaa, kaksi suihkua ja pieni piha, jolla voi pelata koripalloa. Siellä pelattiin joka päivä, koulutuntien tauoilla.

Koska kibbutsi sijaitsi kymmenen kilometriä Syyrian rajalta, jokaisessa rakennuksessa oli myös oma pommisuoja, jossa myös leikittiin silloin tällöin. Myöhemmin jopa perustimme diskon luokan pommisuojaan. Ensimmäisinä vuosina kibbutsissa (1972-73) Israelin ja Syyrian välit olivat todella huonot, ja vuonna 1973 Yom kippur -sodassa koko kibbutsin siviiliväestö joutui evakkoon Israelin keskiosaan toiseen kibbutsiin. Omaan kibbutsiin jäivät vain miehet ja Israelin armeijan yksiköt suojaamaan sitä. Sodan jälkeen palasimme kibbutsiin ja elämää jatkui rauhallisena. Siitä lähtien Syyrian raja pysyi rauhallisena.

Mutta palataan tarinaan. Kun olin noin 11-vuotias, kibbutsiin muutti uusi perhe kaupungilta ja yksi sen lapsista, nimeltä Lior S, tuli meidän luokkaan. Hän oli meitä vuoden vanhempi ja joutui tulemaan meidän luokkaan, koska hänen ikäryhmässään ei ollut riittävästi lapsia. Tässä vaiheessa minulle tuli muistikatko enkä pitkään aikaan muistanut, mitä tapahtui sinä vuonna, kun tämä vieras lapsi tuli luokkaan.

Ollessani 13-vuotias siirryimme nuorisotaloon asumaan ja samalla myös aloitimme opiskelun lukiossa kibbutsin ulkopuolella. Silloin elämäni laajeni ja tutustuin moniin ihaniin ihmisiin. Aikuistuin pikku hiljaa ja löysin itselleni jopa tyttöystävän.

Kuusitoistavuotiaana sain elämäni shokin: Kaikille israelilaisille nuorukaisille annetaan siniset henkilötodistukset, kun he täyttävät 18. Isosiskoni saama henkilötodistus oli kuitenkin oranssi, samanvärinen kuin Israelissa asuville palestiinalaisille annetaan. Silloin tajusin, että minun asema Israelissa on verrattavissa palestiinalaisten asemaan: ”Saat asua täällä kristitty poika, mutta me huolehdimme että tiedät, että et ole samanlainen kuin me. Merkitsemme sinut tällä oranssilla värillä, että muistat asemasi tässä maassa.” Tämän jälkeen elämäni romahti. Ymmärsin, ettei minulla ole tulevaisuutta kibbutsilla eikä Israelissa. Niin kouluintoni loppui täysin ja rupesin keskittymään muihin asioihin: traktorilla ajamiseen, musiikkiin, juhliin ja tietenkin naisiin. 😊

Koulun jälkeen, kun koko luokkani liittyi Israelin armeijaan, jäin yksin kibbutsin omenapuutarhaan tekemään töitä. Sain kutsun Suomen armeijalta, ja anoin pääsyä vapaaehtoiseksi 19-vuotiaana, jotta pääsisin armeijasta eroon mahdollisimman pian. Halusin olla vapaa kaikista palveluista 20-vuotiaana. Kun aika tuli, hyvästelin kaikki ystäväni Israelissa ja lensin Suomeen. Muutamien kuukausien jälkeen liityin armeijaan ja palvelin kahdeksan kuukautta Helsingin ilmatorjuntarykmentissä. Pääsin leikkimään sotasankaria Suomen metsissä… 😊

Armeijan jälkeen palasin Israeliin ja yritin jatkaa elämääni siellä, mutta ei se oikein onnistunut enää. Kibbutsin johto olisi halunnut, että tekisin kahden vuoden siviilipalveluksen Israelin valtion hyväksi saadakseni kibbutsin jäsenyyden. Suomen armeijan jälkeen minua ei huvittanut palvella enää mitään, enkä varsinkaan halunnut palvella maata, joka näkee minut toisen luokan ihmisenä. Jouduin jättämään oman kibbutsini ja muuttamaan toiseen kibbutsiin. Toisessakin kibbutsissa työskentelin omenapuutarhassa, ja säästin rahaa ulkomaanmatkaa varten. Kun rahat olivat kasassa, lensin Lontooseen ja matkustin Iso-Britannian ympäri muutamia kuukausia. Sieltä matkustin bussilla Pariisiin, missä vietin joulua ja uutta vuotta ystävieni luona. Sitten palasin kotiin Suomeen!

Setäni asui Helsingissä, joten majoituin hänen luokseen, kunnes löysin itselleni työn ja asunnon. Rupesin oppimaan suomen kieltä uudelleen, ja sain uusia ystäviä Suomessa. Muutaman vuoden kuluttua koin henkisen herätyksen ja aloin kulkea henkisellä tielläni, jolla kuljen vieläkin.

Tämä tie on ollut minulle todella antoisa: Tutustuin moniin mahtaviin ihmisiin ja aloin oppia tuntemaan itseäni paremmin. Kaksi ongelmaa ajoi minua henkiselle tielle: Minulla oli todella paha olo enkä tiennyt, mistä se johtui. En nimittäin muistanut lapsuudestani paljoa mitään. Ihan kuin sitä ei olisi ollutkaan tai se olisi syvällä sisälläni piilossa. En muistanut koko alkuelämääni eli kolmea ensimmäistä vuotta Suomessa ja myös Israelissa viettämästäni lapsuudesta en muistanut juuri mitään.

Henkisyyden lisäksi toinen tärkeä asia minulle on musiikki: Soitan kitaraa, bassoa ja pianoa. Päätin myös oppia laulamaan. Löysin itselleni ammattilauluopettajan, joka sattumalta oli myös selvänäkijä. Hän kertoi minulle, että minulla on kolme tunnelukkoa vatsan alueella ja että en osaa ilmaista tunteitani. Silloin monet asiat aukesivat minulle: Meidän perheessä vain isä sai ilmaista tunteitaan. Hän huusi meille joka päivä ja purki omaa pahaa oloaan meihin. Äitini oli täysin lukossa – ei osannut ilmaista mitään tunteita, ja siskot ja veljeni tekivät parhaansa selvitäkseen perheen arjesta. Tämä lauluopettaja muutti elämäni paremmaksi ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että opetti minut ilmaisemaan tunteeni laululla!

Muutamia vuosia myöhemmin, kun erosin silloisesta naisystävästäni, aloin tutkia henkisyyttä syvemmin. Tutustuin DNA:hani ja opin, miten se toimii ja miten sitä voidaan muuttaa tai korjata. Tutustuin myös shamanismiin ja rupesin rummuttamaan ja laulamaan Äitimaan henkiolentojen kanssa yhdessä! Shamanismi oli elämäni toinen pelastus: rupesin viettämään mahdollisimman paljon aikaa luonnossa ja juttelemaan puiden, eläinten ja lintujen kanssa. Vieläkin yritän käydä joka päivä metsässä. Siellä lataan itseni.

Suurin ongelmani oli muistin menettäminen – ja koska en muistanut traumojani, en voinut niitä kohdata ja purkaa. Halusin kuitenkin muistaa, joten pikkuhiljaa muistiini palasi kaikenlaisia tapahtumia lapsuudesta: Miten isä lyö minut vyöllään, niin että pakenen kehosta kolmannen silmän kautta, miten isä suuttuu ja paiskaa minut seinälle, niin että menetin tajuntani hetkeksi ja nenästäni rupesi vuotta verta, miten minut hakataan ensimmäisellä yöllä Israelilaisessa lastentarhassa ja pakeneen itseeni, miten tukehduin ja kuolin kaksi vuotiana leikkauksessa ja lopuksi myös miten minua vanhempaa poikaa yrittää minut raiskata koulun pommisuojassa, kun olin 11 vuotias.

Kun nämä muistit nousivat, olin todella nolostunut: minua on hyväksikäytetty. Miten voin olla mies enää, tällaisen tapahtuman jälkeen? Pikkuhiljaa rupesin purkamaan kaikkia tunteita, jotka tulvivat siitä tapahtumasta ja olivat lukittuna sisälläni. Ensin tulivat raivo, viha ja avuttomuus. Lopuksi tulivat shokki, paniikki ja antautuminen.

Poika, joka oli minua seksuaalisesti hyväksikäyttänyt, oli minua vuoden vanhempi ja paljon vahvempi. Hän myös osasi taistella paremmin kuin minä. Muistan, että hän piti minut kiinni, riisui minun housut, kosketti minua kaikialta ja yritti saada minut koskemaan sen kikkeliin. Tässä vaiheessa rupesin taistelemaan kunnolla, jolloin hän kai tajusi, mitä oli tekemässä ja lopetti seksuaaliset yritykset. Hän kuitenkin piti minua kiinni ja uhkaili, että jos kerron jollekin tästä, niin hän kertoisi kaikille, että olen homo ja tappaisi minut. En edes tiennyt silloin 11-vuotiaana, mitä se tarkoittaa, mutta jokainen senikäinen poika tietää, että se on joku helvetin paha juttu. Kesti todella kauan ymmärtää että hän oli se joka oli kiinnostunut miehistä, eikä minä.

Olin kai painanut muistot tästä tapahtumasta todella syvälle ja sinne ne jäivät, kunnes rupesin kaivamaan niitä esille vanhempana. Kun tämä muisto aukesi, kaikki loksahti paikalleen: Tajusin, miksi monet naiset, joiden kanssa olin seurustellut, olivat myös kokeneet raiskauksia nuorena, miksi minulla ei ollut 11 ikävuoteni jälkeen yhtään miespuolista ystävää, joka olisi minua vahvempi tai isompi, miksi seksuaalisen luomisvoimani on jumissa ja miksi pelkäsin miehiä.

Monet eivät tätä ehkä tiedä, mutta raiskaaja ei halua vain seksiä tai nöyryyttämistä – hän nimenomaan haluaa uhrinsa seksuaalisen luomisvoiman itselleen. Kun tämän ymmärsin, käskin hyväksikäyttäjäni irtaantumaan välittömästi minun luomisvoimastani ja pysymään siitä poissa. Sen jälkeen alkoi pitkä tie, jolloin olen pikkuhiljaa eheyttänyt itseäni. Se on vieläkin kesken, tulee edelleen kaikenlaisia hallitsemattomia pelkoja silloin tällöin, mutta olen oppinut ottamaan ne vastaan ja kohtaamaan niitä sydämestäni käsin. Olen oppinut rakastamaan itseäni myös silloin kun pelkään. Koska tämä asia on tabu meidän yhteiskunnassa eikä kukaan oikeastaan halua puhua siitä, ajattelin jakaa kokemukseni, miten voi itseä eheyttää tällaisen järkyttävän tapahtuman jälkeen. Toinen syy tähän artikkeliin on, että en halua raiskauksien enää olevan piilossa meidän perheessä, ja haluan myös ottaa voimani takaisin itselleni: Olen kokenut seksuaalisen hyväksikäyttäminen – mutta jatkan elämääni ja seison omilla jaloillani ja nimeän hyväksikäyttäjäni nimellä: Lior S. Kantakoon hän häpeä, en minä.

Fyysisen turvallisuuden palauttaminen raiskauksen jälkeen

Ensimmäinen asia on hankkiutua eroon kaikista ihmisistä, jotka vaarantavat fyysisen turvallisuutesi. Itse muutin Suomeen, joten hyväksikäyttäjäni on nyt todella kaukana minusta, mutta silti en tuntenut oloani turvalliseksi.

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta ihmisen fyysisen turvallisuus on korvien välissä ja DNA:ssa. Ei riitä, että hankit aseen tai opit taistelulajit (niin kuin olen tehnyt). Turvallisuus tulee tiedosta, että minulla on oikeus fyysisen koskemattomuuteen. Meidän perheessä sitä ei ollut. Isä opetti meille, että hänellä on oikeus hakata ja tehdä meille mitä vaan, ilman että olisimme voineet tehdä asialle mitään. Hän hakkasi kaikki perheen jäseniä, raiskasi äitini ja kun äitini ei enää kyenyt seksiin, hän rupesi seksuaalisesti hyväksikäyttämään siskojani. Äitini taas opetti teekentelemään ettei mitään olisi tapahtunut: Aina kun isä oli hakannut, äiti piti sen jälkeen minua kiinni, kunnes rauhoituin ja toisti saman lauseen uudestaan ja uudestaan: ”Mitään ei ole tapahtunut. Unohda tämä.” Äitini siis opetti, että minua saa hakata. Se on ok.

Miten sitten muutat tällaisia opittuja perheen sääntöjä, että minua saa koskea ja saa hakata? DNA:n kautta.

Tein kaksi matkaa DNA:tani pitkin: Ensin äitini linjaan ja sen jälkeen isäni linjaan. Kävin jokaisen sukupolven läpi ja katsoin, milloin perheen fyysinen koskettomuus on mennyt ”lukkoon”. (Alkuperäisessä tilassa geenit ovat täydelliset: Energiat virtaavat lävitse täysin muuttamattomana. Tätä täydellisyyttä kuvaavat ”Aatami” ja ”Eeva” eli täydelliset esivanhemmat, se alkuperäinen tila, jossa olimme kun Jumala loi meidät.)

Jouduin tekemään pitkiä matkoja geenejäni pitkin, ennen kuin löysin oikean sukupolven, jossa fyysinen koskemattomuus menetettiin. Äidin puolella löysin isoisoisoisoisoäitini, joka oli joutunut orjaksi elämänsä alkuvaiheilla ja hänen omistajansa sai tehdä hänelle mitä lystäsi. Otin yhteyttä tämän esiäitini sieluun ja pyysin, että hän korjaa tämän säännön hänessä ja kaikissa seuraavissa sukupolvissa. Näytin hänelle, että orjuus on loppunut ja hänellä on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.

Miten teet matkan geenejäsi pitkin?

Otin yhteyttä sydämeeni, kutsuin sieluani ja Jumalaa auttamaan ja pyysin sydämeni rakentamaan kaksi juurta: yksi feminiinistä linjaa pitkin sydämestäni Eevaan asti ja toinen maskuliininen juuri sydämestäni Aatamiin asti. Kun molemmat linjat olivat olemassa, tein matkoja niitä pitkin ja katsoin, missä sukupolvessa muutokset ovat tapahtuneet perheen geeneissä.

Koska kyseessä on fyysinen koskemattomuus, nousin juurtani pitkin ja kysyin jokaiselta esi-isältäni ja äidiltäni: Onko sinulla fyysinen koskemattomuus? Jos vastaus oli ”ei”, jatkoin eteenpäin seuraavaan sukupolveen, kunnes löysin oikean sukupolven, jossa fyysinen koskemattomuus oli menetetty.

Kun löysin oikean sukupolven, otin yhteyttä esi-isieni ja -äitieni sieluihin ja pyysin heitä auttamaan minua saamaan fyysisen koskemattomuuteni takaisin geenitasolla. Silloin sain oivalluksen (vision) syistä, jotka aiheuttivat fyysisen koskemattomuuden menettämisen. Kun tiesin syyt, pyysin esiäitiäni ja esi-isääni ja omaa sieluani korjaamaan asian.

Kun sain fyysinen koskemattomuuteni korjattua DNA:n tasolla, seuraava askel oli oppia käyttäytymään toisella tavalla: Ensin loin itselleni oman fyysisen tilan, jonka kokoon olin tyytyväinen. Sen jälkeen rupesin puolustamaan omaa tilaani/reviiriäni muilta. Rupesin asettamaan rajoja ihmisille, jotka koskivat minua tai tulivat liian lähelle ilman lupaa. Kävin myös Ju-jitsu kurssin, jolla opin suojaamaan itseäni muilta.

Nyt kun sinulla on fyysinen koskettomuus ja olet päässyt eroon raiskaajastasi, seuraava askel on kohdata itse raiskauksen trauma ja parantaa itsesi näistä kokemuksista.

Luomisvoiman ottaminen takaisin itselle

Kuten olen jo maininnut, raiskaaja haluaa itselleen seksuaalisen luomisvoimasi. Eli minunkin geeneissä seksuaalinen koskemattomuus oli menetetty. Toisin sanoen minulla ei ollut oikeutta valita omia partnereitani, kenellä vaan oli oikeus yhdistyä minun seksuaaliseen voimaani ja käyttää sitä omaksi ilokseen. Niin tein taas matkan geneettisiä juuriani pitkin ja etsin, mistä moinen sääntö oli tullut meidän perheen geeneihin.

Loin taas itselleni seksuaalisen tilan/reviirin ja rupesin puolustamaan sitäkin muilta ihmisiltä. Käskin hyväksikäyttäjäni pois minun seksuaalisesta tilastani ja käskin häntä pysymään poissa elämäni loppuun asti. Seuraavaksi hain emotionaalista ja mentaalista koskemattomuutta eli itselleni lupaa olla itsenäinen ajatusteni ja tunteideni suhteen.

Voidaksesi purkaa raiskauksen tai seksuaalisen hyväksikäytön traumoja ja tunteita sinun tulisi ensin muistaa ne.

Miten puretaan muistilukkoja, jotka sinulle asetettiin raiskauksen yhteydessä

Aika monet kokevat syrjintää omalta perheeltä raiskauksen jälkeen. Monet asiakkaani toistivat samaa surullista tarinaa: Heitä raiskattiin ja uhkailtiin, ja kun he kertoivat vanhemmilleen, he saivat haukkuja ja lisää muistilukkoja myös omilta vanhemmiltaan.

Kuten olen kertonut, seksuaalinen hyväksikäyttäjäni oli uhkaillut minua tappamisella ja myös, että hän kertoisi kaikille minun olevan ”homo”. Niin hyväksikäytetty sisäinen lapseni meni lukkoon ja piiloon. Minussa oli myös äidiltä opittu tapa: Jos sinut hakataan, niin teeskentele, että mitään ei ole tapahtunut ja unohda se. Näin sitten tein. Unohdin ja menin piiloon itseeni.

Minun piti siis purkaa kaksi muistilukkoa: äitini asettama ja oman pelkoni asettama lukko. Äidin lukko oli helpompi purkaa: otin vain yhteyttä äidin sieluun ja pyysin häneltä luvan muistaa ja huomioida kaiken. (Äitini asettama ohjelma oli ”mitään ei ole tapahtunut, unohda tämä”. Sen vastaohjelma on ”huomaa kaikki, mitä on tapahtunut ja muista kaikki”.)

Äitini on todennäköisesti oppinut tämän ”unohda ja teeskentele, että mitään ei ole tapahtunut” –menetelmän omilta vanhemmiltaan. Kun sain äitini sielulta luvan muistaa, tein toinen matka esi-isien ja äitien ja pyysin luvan puolustaa itseni ja tappaa niitä jotka yrittävät minua tappaa. Näin olen voinut suojata itseni hyväksikäyttäjäni tappouhkauksen vastaan.

Miten palataan takaisin fyysiseen kehoon raiskauksen jälkeen?

Aika usein, traumaattisten kokemusten yhteydessä, ihmisen tietoisuus pakenee omasta fyysisestä kehosta ja mene piiloon. Jos hyökkäys tule edestä, ihminen menee piiloon oman kehonsa taakse. Jos hyökkäys tule takaa, silloin paetaan itsensä eteen.

Annan esimerkin: Kun olin noin kaksivuotias, siskoni kuristi minua. Vastustin häntä ja kuristin häntä takaisin. (Meidän perheessä siskot ja veli saivat lyödä ja kiusata minua isän luvalla, mutta minä en saanut lyödä enkä kiusata heitä, koska isäni luuli etten ole sen poika). Silloin isäni tuli väliin, laittoi minut hänen polvilleen ja löi minua vyöllään selkään, kunnes pakenin kehoani kolmannen silmän kautta eteenpäin. Kesti monta vuotta ennen kuin hoksasin, että osa minua elää kuoleman pelossa (silloin tuntui, että isäni yrittää tappaa minut) eteerisessä kehossani.

Meillä on siis neljä kehoa: fyysinen (maakeho), emotionaalinen (vesikeho, kuvassa sininen), mentaalinen (ilmakeho, kuvassa keltainen) ja eteerinen (tulikeho, kuvassa purppura). Ne ovat kuin sipuli, jossa sisin keho on fyysinen ja uloin eteerinen eli tulikeho.

Olin silloin kaksivuotiaana paennut omasta kehostani kolmannen silmän kautta eteenpäin. (Katso kuvaa kolmannen silmän tunnelista.) Paluureitti takaisin fyysiseen kehoon oli sama kuin pakoreitti: kolmannen silmän kautta taaksepäin ja sisäänpäin.
Aika usein ihmiset pakenevat omasta kehostaan taaksepäin. (Katso kuvaa selän tunnelista). Jotkut pakenevat mentaalikeholle asti, pois tunnekehosta ja jotkut pakenevat eteeriselle keholle asti. Aika monesti ihmiset myös kutistuvat kasaan ja menevät piiloon häntäluun kohdalle, jossa elävät elämänsä piilossa (mutta myös turvassa) muilta.

Nyt kun sinulla on fyysinen, mentaalinen, emotionaalinen ja eteerinen turva, voit palata turvallisesti takaisin omaan kehoon. Voisit meditoida ja pyytää sieluasi auttamaan sinua. Pyydä sieluasi avaamaan sinulle reitti takaisin omaan fyysiseen kehoon. Joudut kohtaamaan traumasi tunteet, kun palaat kehoon, mutta usko pois, se on sen arvoista!

Itselleni ja suurimmalle osalle asiakkaistani on käynyt niin, että kehoon palattua on tullut niin vahva tunne, että sitä ei ole osannut käsitellä, ja on pitänyt paeta saman tien uudestaan ulos.
Tämä on ihan normaali asia. Älä lannistu, jos sinulle myös käy näin. Muista, että tämä on pitkäaikainen projekti ja se ei päivässä eikä parissa parane. Siihen menee vuosia.

——————————–
Lisätty 2022:

kehosta Pakeneminen:

Fyysisestä kehosta paetaan tunnekehoon fyysisen trauman yhteydessä. Esimerkiksi fyysisen kivun aiheuttamana.

Tunnekehosta paetaan mentaalikehoon silloin kun ei osata käsitellä jonkun tunteeta, tai tunnekuorma on liian iso käsiteltäväksi (Tunnevyöry).

Mentaalikehosta paetaan tulikehoon silloin kun maailma menettää järkensä. Tätä kutsutaan ”järkensä menettämiseksi”, tai ”hulluksi tulemiseksi”.

Kehoon palaaminen

Tulikehosta paluu mentaalikehoon vaatii sen, että ymmärrämme traumaattisen tilanteen logiikan (järkevyyden) uudestaan, jolloin voidaan palata järkimme, palata loogiseen mentaalikehoon.

Mentaalikehosta paluu tunnekehoon vaatii sen, että oppimme käsittelemään ne tunteet, joita emme osanneet käsitellä trauman aikana. Tunnelukkojen poistamista.

Tunnekehosta paluu fyysiseen kehoon vaatii sen, että tunnemme olomme turvalliseksi taas.

Annan esimerkin:

Kun isäni hakkasi minut vyöllään, kun olin kaksivuotias, pakenin omasta fyysisestä kehosta tulikehoon asti. Se tapahtui kuitenkin vaiheittain. Fyysisen kivun takia pakenin fyysisestä kehosta tunnekehoon. Koska en osannut käsitellä tilanteen tunteita pakenin eteenpäin mentaalikehoon. Ja koska tilanne menetti järkensä (Miksi isäni yrittää tappaa minut?), pakenin mentaalikehosta tulikehoon.

(Yksi merkki siihen, että on tulikehossa jumissa, on toistuvia saha aalto migreenejä).

Kun tein paluun takaisin kehoon, niin ensin piti ymmärtää, ettei isä yrittänytkä minut tappaa, vaan hän yritti minut kouluttaa hakkaamalla. Sairasta, mutta näin isäni on oppinut omilta vanhemmilta. Kun ymmärsin sen, niin olen voinut palata mentaalikehoon. Maailmaa teki järkeä taas.

Sen jälkeen piti kohdata kaikki tunteet, joita en osannut silloin lapsena käsitellä (häpeä, kuoleman pelko, paniikki, shokki, hysteria, lamautuminen, antautuminen, jne). Piti poistaa lukuisia tunnelukkoja ja olla kärsivällinen itseni kanssa.

Lopuksi palasin tunnekehosta fyysiseen kehoon vasta sen jälkeen, kun isäni kuoli ja olin turvassa häneltä.

Siinä prosessissa pakenin vielä monta kerta uudestaan ja palasin uudestaan. Kunnes kaikki tunteet ja pelot olivat käsitelty. Vieläkin tänä päivänä tietyt tilanteet saatavat johtaa siihen, että pakenen omaa fyysistä kehoani. Silloin vaan annan itselleni anteeksi, käsittelen tunteet ja palaan kun on mahdollista. Tällaisten traumojen käsitteleminen vie vuosia, niin olkaa kärsivällisiä itsenne kanssa, Ei ne haavat hetkessä paranee.
——————————–

Tunnelukkojen poistaminen

Jos matkallasi kehoon törmäät tunteeseen, jota et osaa käsitellä, niin se voi johtua kahdesta asiasta: joko et tunnista koko tunnetta, jolloin sitä ei voikaan käsitellä. Tai sitten olet oppinut vanhemmiltasi, että näitä tunteita ei saa ilmaista.

Jos et tunnista, mistä tunteesta on kyse, suosittelen että soitat jollekin naiselle, johon luotat, ja kysyt häneltä: Mikä on tämä tunne, jota en osaa nimetä? Koska suurin osa naisista on tunteiden asiantuntijoita, he kyllä kertovat sinulle, mikä tunne on kyseessä, jolloin voit ilmaista sen ulos itsestäsi, vaikka laulamalla.

Jos taas perheessäsi on kiellettyä ilmaista tiettyä tunnetta, voisit ottaa yhteyttä vanhempiesi (ja esivanhempiesi) sieluihin ja pyytää heiltä luvan ilmaista tätä kyseistä tunnetta (jonka nimen nyt tiedät) ulos sinusta, sinun omalla tavallasi. Kun lupa on saatu, tunnelukkosi on poissa sinusta!

Nyt vain ilmaiset tunteen ulos omalla tavallasi ja kun se on poissa ja olet rauhoittunut, kokeile taas palata fyysiseen kehoon. Kyllä se pikkuhiljaa onnistuu!

Seksuaalisuuden eheyttäminen raiskauksen jälkeen

Kuten olen aiemmin kertonut, raiskaukset siirtyvät äideiltä tyttärille ja isiltä pojille. Olen auttanut monia naisia ja miehiä parantamaan itsensä seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen ja 99 %:lla heistä raiskaus on geeneissä. Tehdessämme yhteisiä geenimatkoja saimme tietää, että raiskaukset siirtyvät sukupolvelta toiselle siihen saakka, kun joku rohkene puhua niistä ja siten katkaista raiskauksien ketjun.

Samaa löysin myös omasta perheestäni: Isäni on raiskanut äitini, mummoni on myös raiskattu ja hänen äitinsä on raiskattu. Pitkä ketju seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joista ei saa puhua ja jotka alkoivat noin seitsemän sukupolvea sitten naisorjasta, joka joutui raiskatuksi aina kun sen omistaja niin tahtoi. Isäni taas sai kepistä hänen omalta äidiltä, niin hän sitten kosti elämänsä naisille näitä lapsuuden hakkamiset.

Valitettavasti ainoa tapa rikkoa raiskauksien ketju perheessäsi on puhua asiasta! Ellet kerro lapsillesi, että sinut on raiskattu, on hyvin todennäköistä, että tyttäresi tai poikasi raiskataan myös ja ketju jatkuu seuraavalle sukupolvelle! Luulen että kaikien ketjujen alkuu on kun ihmiskunta rupesi raiskata Äitimaata. Siellä raiskauksien ja orjuuttamisen ketju on alkanut. Ihmiskunta tulisi oppimaan eläämään Äitimaan tahtoa kuuntelen.

Siksi kehotan kaikkia kertomaan omista raiskauskokemuksistaan lapsilleen, kun he ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään asian. Jos ette kerro heille, on todennäköistä, että heidät raiskataan myös. Eivätkä he tule kertomaan sinulle, kun se tapahtuu, koska näin olet heille opettanut.

Olkaa rohkeita ja kertokaa, kun olette valmiita siihen.

Kun itse lähdin käsittelemään kokemaani seksuaalista hyväksikäyttöä, kerroin siitä ensin parhaille ystävilleni. He hyväksyivät asian ja auttoivat minua käsittelemään sen. Tämän jälkeen rohkenin kertoa perheelleni. Tämä käsittely on vielä kesken. Tällä hetkellä he eivät puhu minulle koska kehtäsin julkisesti kertoa että isäni raiskasi äitini ja seksuaalisesti hyväksikäyttänyt siskojani.
Perheeni jälkeen päätin kertoa asiasta kaikille, koska uskon, että voin auttaa muita jakamalla omia kokemuksiani ja haluan sen myös pois minusta! 😉

Sisäisen perheen eheyttäminen raiskaamisen jälkeen

Sen jälkeen kun sain hyväksikäytetyn sisäisen lapseni takaisin kehoon, rupesin hoitamaan omaa seksuaalisuuttani kuntoon ja samalla myös eheyttämään sisäistä perhettäni takaisin yhdeksi. Ongelma oli, että sisäinen lapseni pelkäsi sisäistä miestäni, koska kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia. Ennen kuin sisäinen lapseni suostui käynnistämään seksuaalisuutensa takaisin, piti tehdä sopimus itseni kanssa: en harrastaa seksiä ilman rakkautta. Silloin sisäinen hyväksikäytetty lapseni suostui ottamaan sisäisen mieheni vastaan ja korjaamaan niiden välit. Eli loin ensin sisäisen kodin sydämeeni, jonne kutsuin sisäisen miehen, naisen ja lapsen. Sen jälkeen avasin sydänyhteydet niiden välillä, niin että rakkaus virtasi niiden välillä.

Kun koti ja rakkausasiat olivat kunnossa, sisäinen lapseni suostui käynnistämään omat seksuaaliset voimansa uudestaan. Ensin piti siirtää seksuaaliset voimani sydämeni haltuun – silloin seksi muuttui rakasteluksi ja kaikki oli valmiina suureen yhdistymisen. Ensin yhdistin sisäisen lapsen ja sisäisen naisen seksuaaliset voimat rakkauden virtauksessa. Ja kun sisäinen lapseni näki, että kaikki on ok, hän suostui myös yhdistämään seksuaaliset voimansa sisäisen miehen kanssa. Lopuksi sisäinen lapseni antoi luvan myös sisäiselle miehelle ja naiselle yhdistää luomivoimansa takaisin yhteen, jolloin pyhä kolminaisuus muodostui sisälläni. Näinhän maailmankaikkeus luotiin: suurella räjähdyksellä! 😊

Tärkeintä on seisoa sisäisen lapsen rinnalla

Kun kävin tämän sisäisen eheyttämisprosessin läpi, huomasin, että tärkeintä siinä oli seistä sisäisen hyväksikäytetyn lapsen rinnalla. Lupasin hänelle, että jos hän uskaltaa tulla ulos kuorestaan, minä seison hänen rinnallaan lojaalisti. Näin olen tehnyt ja itsetuntoni koheni aika lailla tämän päätöksen seurauksena. Kuten Beastie Boysin laulaja joskus sanoi: “Be true to yourself and you will never fall!” (Ole aito itsellesi – niin et koskaan tule kaatumaan!)

Tämän prosessin aikana olen joutunut sanomaan monille ihmisille: ei! En tee tätä, en ole valmis. En aio teeskennellä, että olen joku muu. Tämä minä olen. Minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty, mutta en ole silti luovuttanut ja aion elää elämäni niin kuin haluan. Seison itseni rinnalla, enkä aio olla hiljaa. Tuen itseäni, annan itselleni anteeksi, kun en pysty johonkin ja yritän rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, myös rikkinäisenä ja ehjänä.

Ole hyvä ja ole itsesi paras ystävä! Tue itseäsi ja sisäistä raiskattua lastasi. Seiso hänen rinnallaan, äläkä pakota häntä tekemään mitään, jos hän ei ole valmis vielä. Kohtele itseäsi armolla ja rakkaudella.

Oman voiman ottaminen takaisin itselle raiskauksen jälkeen

Muista, että ihmiset eivät saa raiskata toisia. Se on väärin. Se häpeä, jota kannat, ei kuulu sinulle. Se kuuluu raiskaajallesi/hyväksikäyttäjällesi.

Ainoa tapa saada voimasi takaisin häneltä on nimetä hänet julkisesti kaikkien ihmisten näkyville ja kuuluville. Näin hän tulee tietämään, ettet pelkää häntä enää. Siksi olen nimennyt minun hyväksikäyttäjän tässä artikkelissa. Nyt se on ulkona Lior S Merom Golanista, nyt sinä joudut piileskellä häpeässä, ei minä…

Kiitoksia, että jaksoit lukea tämän artikkelin! Toivottavasti saat tästä kertomuksesta apua omaan paranemisprosessiisi. Et ole yksin.

Rakkaudella, Arje Sakari Silander