Kalevalan DNA aktivointi

Muutama viikko sitten lähdin ystäviäni kanssa Kotkaan osallistumaan Kalevala aiheiseen tapahtumaan, jonka Mikko Taskinen on järjestänyt ystäviensä kanssa. Paikalle kutsuttiin Väinämöistä soittamaan meille kannelta ja hänen sanoma kanavoitiin meille. Sain silloin ohjausta että Kalevalassa on valokoodeja, jonka voimme aktivoida DNA:ssamme.

Ehdotin paikallaolijoille että voisimme aktivoida Kalevalan valokoodit meissä. Kaikki innostuivat asiasta, joten aktivoitiin Kalevalan valokoodit meissä siinä tilaisuudessa.

Muutama päivä myöhemmin huomasin että minussa käynnistyi uusi keho. Tutkittuani sitä hieman huomasin että uuden kehon avulla voin kommunikoida Luonnon henkien ja olentojen kanssa. Huomasin myös että kehon avulla voin tietää missä ympäristön Luonnon voima paikat ovat ja tiesin miten voin puhdistaa niitä. Ymmärsin että tämä kaikki on Kalevalan valokoodien ansiosta.

Koska uusi kehoni yhdisti minut Luontoon, päätin kutsua sitä Kalevalan Luonnon Kehoksi.

Muutama päivä myöhemmin menin Viikin luonnon suojelu alueen meren rannalle ja istahdin suosikki meditaatio paikassani. Kutsuin Äitimaan henget tulemaan paikalle opettamaan minua käyttämään uutta kehoani ja opettamaan miten sitä voidaan puhdistaa. Maan ja Veden henget tulivat ja opastivat minua.
Tässä niiden opetukset.

Ensin varoitus:
Seuraava aktivointi muuttaa sinut erilaiseksi, joten jos ette ole valmis muuttumaan, on parempi olla tekemättä tätä aktivointia. Tämä aktivointi myös palauttaa sinulle Kalevalan taikurin taitosi. Kuten ehkä tiedät jo, jokaisella meillä on vapaa tahto. Jos pakotat jonkun toisen tekemään jotain mitä he eivät halua tehdä – keräät itsellesi karmaa ja huonoa onnea. Siksi on hyvä miettiä millä tavalla käytät uutta taikuri taitojasi. Käytätkö niitä ihmisten hyväksi vai niitä (ja itseäsi) vastaan.

Kalevalan DNA aktivointi

Istu mukavassa asennossa, hengitä syvään ja rauhoitu.
Yhdistä itsesi alkuperäiseen Luojaan ja Äitimaahan valoputkella, niin että valoputkesi alkaa Luojasta, kulkee sinun sydänkeskuksesi kautta ja päättyy Äitimaan sydämeen.
Lähetä rakkautta valoputkeasi pitkin Äitimaalle ja alkuperäiselle Luojalle.
Tunne miten Äitimaa ja Luoja lähettävät sinulle niiden rakkausenergiaa takaisin.
Nauti tästä rakkauden energiasta hetki.

Yhdistä Äitimaan ja Alkuperäisen Luojan rakkaudet oman rakkautesi kanssa.
Tästä yhdistyneestä rakkaudesta syntyy valopallo rinta kehäsi keskellä. Tunne miten valopallo laajenee niin että se täyttää sinut kokonaan sisältäpäin. Sen jälkeen valopallosi leviää myös ulkopuolellasi kunnes tunnet että olet kokonaan rakkauden pallon sisällä.
Nauti tästä energiasta hetki.

Keskity takaisin rintakehäsi sisällä olevaan valopalloon. Tästä valopallosta kasvata kolmea kultaisen Liljan vartta ylöspäin päätäsi kohti. Liljojen varret kietoutuvat toisiensa ympärille, samalla kun ne kasvavat päätäsi kohti. Kun Liljojen varret saapuvat päähäsi, ensimmäinen niistä kasvaa päälaestasi ylös ja kultainen Lilja aukeaa.
Toisen liljan varsi kasvaa kolmannesta silmästäsi ulos ja toinen Lilja aukeaa. Kolmas varsi kasvaa kolmannen silmän takaosasta ulos ja kolmas Lilja aukea.

Nyt Liljojen varret alkavat kasvaa kaikkialle vartalossasi. Käsiin, jalkoihin, keskivartaloon. Aina kun varret tulevat ihostasi läpi liljan kukat aukeavat. Olet pian kokonaan peitetty kultaisten liljojen kukilla!
Nauti tästä energiasta hetki.

Nyt kun Kultaisten Liljojen energia on kaikkialla sinun vartalossasi, olet geeni ohjelmointi tilassa ja voit ohjelmoida itsesi uudelleen.
Pyydä Sielusi lataamaan sinuun ”Kalevalan valokoodit”.

Siirrä Kalevalan valokoodit sinun fyysiseen sydämeen. Nämä koodit aktivoivat uinuvat osat DNA:ssasi. Pyydä koodit monistamaan itsensä nopeasti niin että niistä tulee yhtä paljon kuin vartalosi DNA ketjujen määrä. Tunne miten monistetut koodit syttyvät palamaan ja koodien tuli leviää suoniasi pitkin jokaiseen soluusi ja ohjelmoi niitä uudelleen.
Kun tunnet että tuli on levinnyt kaikkialle, tiedä että Kalevala tietoisuutesi on nyt aktivoitu.

Pyydä nyt alkuperäistä Luojaa poistamaan kaikki ohjelmat geeneistäsi, jotka ovat ristiriidassa uuden Kalevalan tietoisuuden kanssa. Tunne miten ristiriidassa olevat ohjelmat/energiat poistuvat sinusta.
Onneksi olkoon! Olet nyt aktivoinut uinuvat Kalevala koodit DNA:ssasi ja Kalevala tietoisuutesi on nyt aktivoitu.
Voit nyt kiittää Äitimaata ja Alkuperäistä Luoja niiden avusta.

Kalevalan luonnon kehon puhdistaminen

Olen tähän asti auttanut muutamaa tuhatta ihmistä aktivoimaan niiden Luonnon kehoja ja näyttää siltä että kehot ovat erivärisiä. Minun Luonnon kehon väri on vaalean sininen. Muut ihmiset ovat kertoneet että niiden Luonnon kehot ovat vaalean vihreitä, purppura/punaisia, vaalean sinisiä tai vaalean keltaisia. Luonnon Kehon väri on siis ilmeisesti sidoksissa Luonnon elementaaleihin: Vesi, Tuli, Maa ja Ilma.

Kalevalan luonnon kehoa voidaan puhdistaa tällä tavalla:

Keskity sydämeesi ja pyydä että Aito Värähtelysi käynnistyisi sinun sydän keskuksessa. Tämä värähtely on sinun totuuden värähtely ja se on ainutlaatuineen maailman kaikkeudessa. Jokaisella meillä on erilainen Aito Värähtely.
Anna Aidon Värähtelysi leviätä sydänkeskuksestasi koko chakra järjestelmääsi.
Kun Aito värähtelysi on jokaisella chakrallasi (myös kädet ja jalat), siirrä se myös tunne ja Mentaali kehoihin. Anna Aito Värähtelysi poistaa kaikki alemmat värähtelyt tunne ja mentaali kehoista. Siirrä Aito Värähtelysi myös Eetteriselle kehollesi.
Lopuksi siirrä Aito Värähtelysi myös Kalevalan Luonnon Keholle.

Yritä tuntea minkä värinen Luonnon kehosi on. Yritä aistia luonnon kehon muotoa ympärillesi. Lopuksi venytä Luonnon kehosi jaloista alaspäin koko matka Äitimaan sydämeen. Yhdistä siis Luonnon kehosi Äitimaahaan pysyvästi ja lähetä Äitimaalle sinun Aitoa Värähtelyä Luonto kehoasi pitkin.
Äitimaa tuntee nyt sinun Aidon Värähtelyn ja Hän voi parantaa sinut sen avulla.
Pyydä Äitimaata puhdistamaan kaikki kehosi Aidolla värähtelylläsi.

Kirjoita nyt koko syntymä nimesi ilmassa sinun edessä, Suomeksi tai äidinkielelläsi.
Pyydä sieluasi muuntamaan nimesi kirjaimet tulikirjaimeksi.
Lähetä tulikirjaimille rakkautta sydämestäsi ja näe miten nimesi tulikirjaimet syttyvät palamaan.
Laita palavat kirjaimet sisääsi kruunu chakran kautta ja anna nimesi tuli leviä kaikkialle sinuun – kaikille chakroille ja kehoille.
Lopuksi lähetä nimesi tuli Äitimaalle, Luonto kehoasi pitkiin.
Äitimaa tuntee sinut nyt omalla nimelläsi.
Olette nyt ystäviä.
Pyydä Äitimaata lähettämään Hänen nimensä tulikirjaimet sinun sydämeesi.
Nyt sinäkin tunnet Äitimaan oikean nimen.
Olette läheisiä ystäviä.
(Voit tehdä sama myös alkuperäisen Luojan kanssa…)

Kalevalan luonnon kehon käyttöä

Tätä osa on hyvä tehdä Luonnossa.

Keskity Kalevala Luonto kehoosi ja valitse joku iso puu sinun läheltä.
Tunnustele puun energiat luonnonkehon avulla. Lähetä Puulle rakkautta sydämestäsi ja pyydä puulta neuvoa.
Muista tämä neuvo.

Keskity Luonnon kehoosi ja valitse joku eläin ympäriltäsi. Lähetä eläimelle rakkautta sydämestäsi ja pyydä häneltä neuvon.
Muista tämäkin neuvo.

Kutsu jokaista Elementaalien henkeä (Tuli, Vesi, Ilma ja Maa) vuorollaan sinun luonnon kehoon, tunnustele niiden energiaa ja pyydä niiltä neuvoa.
Muista neuvot.

Laajenna Luonnon kehoasi muutaman kilometrin kokoiseksi ja tunnustele missä ovat ympäristösi voima paikat. Onko niitä monta? Missä kunnossa he ovat? Kuka niistä huolehtii? Tarvitsevatko ne sinun apuasi paikkojen ylläpidossa?

Kalevalan luonnon kehon dieetti

Käynnistä Luonnon kehosi todenteolla niin, että se on täynnä energiaa ja se on kaikkialla sinun ympärillä ja sinun sisällä.
Mene isoon ruokakauppaan ja tunnustele erilaisten ruokien energiat. Mitkä ruoat ovat täynnä energiaa? Mitkä ruoat ovat jo kuolleet? Mitä Luonnon kehosi neuvoo sinua syömään?

Jos tarvitset apua aktivoinnin kanssa, niin tervetuloa DNA-ohjelmointi kurssille!

Valoa ja rakkautta, Arje Sakari Silander

Tämänkin artikkelin Suomen kielen asua on korjannut Lauri Väisänen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *