Miten rakennat Sampo Kristallilaitteen

Kävin Tampereen kivimessuilla viime vuonna ja löysin sieltä ison kaksipäisen kvartsikristallin. Kristalli oli hyvin voimakas ja sen jälkeen kun tutustuin siihen, se antoi minulle vision uudesta kristallilaiteesta, jonka voisin rakentaa sitä käyttäen.
Visiossa oli seitsemän kristallia ja se näytti seuraavanlaiselta:

Idea oli että kuusi kristallia muodostaa kaksi pyramidia niin, että kaikki kuusi pienempää kristallia osoittavat keskuskristallin keskikohtaa. Näin kuusi pienempää kristallia keräävät energiaa ja syöttävät sitä keskuskristallille, joka muodosta energian avulla dualismin korjaavan energiakentän.

Laite yhdistää siis taivaan ja maan ja pystyy korjaamaan ja tasapainottamaan dualismin osia.
Kun löysin muut kivet laitteettani varten Lahden kivimessuilta, rupesin suunnittelemaan miten saan kivet pysymään kiinteästi oikeissa paikoissa, niin kuin saamassani visiossa.
Sain keskuskristalliltani taas vision miten laitteeni voidaan rakentaa puulevyjen ja nahka remmien avulla. Koska aioin käyttää laitettani Äitimaan kanssa, halusin laitteen, joka koostuisi vaan luonnon materiaaleista. Päädyin näin rakentamaan laiteeni puulevyistä ja nahka remmeistä.

Kun laiteeni valmistui, siltä puuttui nimi. Synkronismi on kuitenkin toiminut ja juuri noina aikoina olin hankkinut Veli Martin Keitelin kirjan: Väinämöisen puhuva puu.

Kirjassa Veli esitti että tapaa jolla kristallit ovat järjestetty laitteessani voidaan kutsua Sammoksi!

Olin todella innoissani! Olen rakentanut itselleni Sammon!

Laitteen vihkimisen jälkeen kokeilin sitä itseeni ja ystäviini, ja laite osoittautui todella voimakkaaksi parantavaksi laitteeksi. Päätin siksi laittaa rakennusohjeet sivuilleni jotta muutkin ihmiset voivat rakentaa itselleen sammon.

Materiaalit:
1 kaksipäinen kvartsi kristalli kärki.
6 kvartsi kristalli kärkeä, jotka ovat suurin piirtein saman paksuisia kuin keskikristalli.
puu vaneri levy, 6mm paksu ja noin 150cm x 150cm kokoinen.
Nahka remmejä tai luonnon narua.

Suosittelen että hankit ensin keskuskristallin ja annat sen ohjata sinut muiden kristallien pariin. Muista kysyä kaikilta kristalleilta haluavatko ne osallistua sinun laitteeseen…

Työvaiheet:

Aseta kristallit ensin isolle paperilla ja katso minkä kokoisia puupaloja tarvitset.

Muista jättää noin 7mm rako puiden välissä. (Onnistuu helposti laittamalla vaikka kynä tai kuumaliimapuikkoja levyjen väliin)

Kristallit kiinnitetään puulevyihin, niin että joka toinen kristalli on alhaalla ja joka toinen ylhäällä. Näin kristallit muodostavat kaksi tasasivuista pyramidia.


Suunnittele laiteesi osat paperille niin, että puulevyt ovat sopivan kokoiset suhteessa kristalleihisi. Muista että kristallien väliset kulmat tulisi olemaan 60 asteisia. Kuuden pienempien kristalliesi kärjet tulisi olla myös yhtä kaukana keskuskristallista, jotta niiden vaikutukset olisivat yhtä voimakkaat.

Tässä suunnitelmani laiteelle (huom. vaneri levyn paksuus on 6mm):
Sampo-01
Keltaiset alueet tulisi leikata pois. He merkkaavat kristallien kiinnitys kohdat.

Kun runko on suunniteltu, suunnittele myös kahdet päätypalat, jotka pitävät pystylevyt pystyssä.
Tässä laitteeni ylälevy:
Sampo-yläosa
ja alalevy:
Sampo-alaosa
Huomaa että pystylevyt eivät saa osoittaa suoraan keskelle, koska silloin kristallit eivät osoita keskelle ja laite ei toimisi vakaasti…

Kun suunnitelmasi on valmiina, leikkaa puut ja sovita kristallit pystypuuhiin:

Kristallit tulisi mahtua koloihin niin että levyn ja kristalli pinnat ovat samassa tasossa.

Voit myös numeroida kristallit ja puulevyt, niin että tiedät mikä kristalli sopii mihinkin puulevyyn…

Seuraavaksi voisit valmistaa päätylevyt ja tarkistaa että kaikki palat sopivat yhteen.

Nyt voit leikata jokaisen pystylevyn reunasta palan pois niin että keskuskristalli mahtuisi laitteen keskelle. Tämä on paljon aikaa vievä prosessi, varsinkin silloin kun keskikristalli ei ole hiottu sileäksi.Kun saat keskuskristallin sopimaan hyvin puulevyjen keskelle, voit seuraavaksi porata reikiä pystylevyihin. Näiden reikien läpi pujotellaan nahkaremmit myöhemmin.

Kokeile vielä kiinnittää yhtä kristallia nahkaremmeillä puu levyihin, niin tiedät miten solmut tehdään. Se ei ole vaikea, kunhan suunnittelet etukäteen miten aiot sen tehdä!

Nyt on loppu hionnan aika. Hio kaikki levyt sileäksi ja poista kaikki mahdolliset merkkaukset, niin että laitteesi näyttäisi hyvältä!

Jos suunnittelet vieväsi laitteesi ulos luontoon, voisit myös lakata laitteesi, jollain veden kestävällä pinnoitella tai lakalla.

Samalla kun lakka kuivuu voit ohjelmoida kristallit, sampo ohjelmalla.

Kristallien ohjelmointi

Istu mukavassa asennossa, rauhoitu ja meditoi.
Luo valoputki, joka alkaa Alkuperäisestä Luojasta, kulkee kauttasi ja päättyy Äitimaan ytimeen.

Lähetä rakkautta Alkuperäiselle Luojalle ja Äitimaalle.
Tunne miten he lähettävät sinulle rakkautta takaisin.
Yhdistä niiden rakkaudet oman rakkautesi kanssa, yhdeksi rakkaudeksi. Tästä yhdistyneestä rakkaudesta syntyy rintakehäsi keskelle valon pallo joka leviää kunnes olet kokonaan sen sisällä. Olet rakkauden pallon sisällä. Tämä rakkauden pallo suojelee sinua ohjelmoinnin aikana.

Pidä kristalliasi vasemmassa kädessä (vastaanottavassa kädessä).Lähetä rakkautta kristallille. Pyydä kristallilta lupaa ohjelmoida se. Jos kristalli suostuu, voit jatkaa eteenpäin. Jos kristalli ei suostu, vaihda kristalli toiseen.
Pyydä kristallilta sen kolme koodausavainta (valokirjaimet).
Tallenna koodausvalokirjaimet sydämeesi.
Anna kristallille lupa puhdistautua sinun kautta. Kun tunnet että kristalli on puhdas, voit jatkaa seuraavaan kohtaan.

Siirrä kristallisi oikean käteen (antava käsi).
Lähetä rakkautta kristallille.
Lähetä kristallille sen antamat kolme koodausavainta/kirjainta.
Pyydä sieluasi lähettämään kristallille “Sammon kristallilaitteen ohjelma”.
Kun tunnet että ohjelma on lähetetty, lähetä kristallille sen antamat kolme koodausavainta/kirjainta sydämestäsi. Koodikirjainten lähetys sinetöi ohjelman kristallin sisään.

Ohjelmoi kaikki seitsemän kristallia samalla tavalla.

Laitteen kasaaminen

Kun lakka on kuivunut, kiinnitä kristallit pystylevyihin, nahkaremmien avulla ja kasaa laitteesi.
Kiinnitä laitteen pohja ja varmista se nahkaremmeillä, tai puutapeilla.

Onneksi olkoon! Laitteesi on nyt valmiina!

Sijoita se asuntosi keskellä ja pyydä että se tasapainottaa asuntosi energiat.
Voit myös hoitaa itseäsi ja muita laitteesi avulla.

Itsensä hoitaminen Sampo kristalli laitteen avulla

Luo yhteys laitteeseesi lähettämällä kristalleille rakkautta sydämestäsi.
Pyydä laitteen kristalleilta hoitamaan sinut ja kaikki kehosi niin että olet täysin terve.
Salli laitteelle korjata olemuksesi puolet ja tasapainottaa ne keskenään.
Ota hyvä makuasento ja nauti hoidosta.
Voit pyydä laitteettasi hoitamaan sinut joka päivä, niin että olet aina terve ja tasapainoinen.

Toivottavasti onnistut rakentamaan laiteesi tämän suunnitelman avulla!
Jos sinulla on kysyttävää, ole hyvä ja ota yhteytä minuun.

T. Arje Sakari Silander
Sammon rakentaja… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *