Siirtyminen kolmannelta ulottuvuudelta viidennelle ulottuvuudelle

Monen vuoden ajan meille kerrottiin kanavoinneissa, että ihmiskunta on siirtymässä kolmannelta ulottuvuudelta viidennelle ulottuvuudelle. Monessa kanavoinnissa kerrotaan erilaisia näkökulmia ja puoli totuuksia tästä siirtymisestä. Yritän tällä materiaalilla selvittää, mitä siirtyminen käytännössä tarkoittaa minun näkökulmasta.

Aloitetaan kysymyksellä, jotka monet varmasti pohtivat:
Miksi siirrytään kolmannesta ulottuvuudesta viidenteen ulottuvuuteen, eikä neljännelle?

Henkisen kehityksemme aikana energiamme kulkee harppauksilla, yhdestä tajunnan taajuudesta toiseen. Jokaisella tajunnan tasolla vietämme aika paljon aikaa, joten on tärkeää, että voisimme olla yhteydessä muiden elävien olentojen kanssa. Näiltä muiltahan olennoiltahan opimme näkemään itsemme ulkopuolelta, Mikä on koko fyysisen olemuksen perusidea.

Jos jokaisella meillä olisi täysin erilainen värähtely, meillä olisi hyvin vaikea kommunikoida keskenämme. Olemme (onneksi) kuitenkin pohjimmiltaan yhtä. Olemme saman yhden ison organismin (Luojan) osia. Perusvärähtelymme on siis kaikille samaa. Kehitymme siksi tämän perusvärähtelyn kertoimilla, jolloin voimme kaikki pysyä samalla aaltopituudella.

Nämä perusvärähtelyn kertoimet esiintyvät kaikkialla luonnossa jatkuvasti kasvavana spiraalina, joka on nimetty, matemaatikko Fibonaccin jälkeen, Fibonaccin spiraaliksi.

Fibonaccin spiraali kasvaa niin että aloitetaan yhdestä ja siihen lisätään aina sarjan edellinen numero.
Eli 1, 1, 1+1, 2+1, 3+2, 5+3, 8+5, 13+8, 21+13, jne.
Näin saadaan seuraava numeroiden kolmio, Fibonaccin kolmio:

Tämän numerosarjan muodostaa spiraali, joka esiintyy laajasti luonnossa, esimerkiksi simpukoissa.

Olemme myös sidoksissa tähän kasvuspiraaliin, sekä henkilökohtaisella tasolla, että ihmiskunnan tasolla. Näin Luojan sisällä oleva synkronismi toimii niin, että pystymme kommunikoimaan toistemme kanssa mahdollisimman helposti: Meille kaikille on sama perusvärähtely ja kehitymme ryhmänä eteenpäin.

Ihmiskunta on siis kehittymässä 3 -> 5. Sen jälkeen seuraava harppauksemme on 5 -> 8.

Mitä tämä siirtyminen kolmannesta viidenteen käytännössä tarkoittaa?
Ensinnäkin tietenkin tajunnan värähtelymme nousua.
Toisaalta voidaan katsoa, että tämä on myös muutos yhdestä elämänkatselmuksesta toiseen.
Kun tajuntamme nousee ylöspäin, kehityksessä, oppimme katsomaan elämäämme hieman korkeammalta, jolloin näemme pidemmälle. Näin voimme muodostaa laajempaa näkökulmaa elämästämme ja huomata miten tekomme ovat sidoksissa suurempiin kokonaisuuksiin.
Otetaan esimerkki, joka selittää tätä konseptia:
Jos olisimme vain muutama millimetrin kokoisia, näkisimme vain muutaman metrin jokaiseen suuntaan. Meillä olisi hyvin vaikea edes muodostaa kokonaiskuvaa ympäröivästä maailmastamme.
Jos kasvaisimme muutaman senttimetrin kokoiseksi, näkisimme jo hieman pidemmälle, mutta silti emme näkisi kuin muutamia kymmeniä metriä joka suuntaan.

Jos tarkastelisimme henkisestä kasvuamme tästä ideasta käsin, huomataan että mitä korkeammaksi värähtelymme nousee, sitä suuremman kokonaiskuvan saamme maailmankaikkeudesta.
Kun noustaan korkealle, huomataan, että jokainen tekomme on sidottu isoon kokonaisuuteen. Jokainen tekomme vaikuttaa laajalle alueelle, monen ihmisen elämään. Kun ollaan korkeimmalla ja tiedämme, miten paljon jokainen tekomme vaikuttaa muihin eläviin olentoihin, voimme ottaa kaikki muutkin elävät olennot huomioon ja tehdä tekoja, josta olisi kaikille hyötyä, ei ainoastaan meille itsellemme.

Vaikka tämä muutos kolmannesta viidenteen ulottuvuuteen tuntuu ulkopuoliselta, se on pohjimmiltaan sisäinen muutos. Se on henkinen muutos, jossa vaihdamme maailmankatselukulmamme ylempään.

Varmasti tiedät että meillä jokaisella on energiakeskuksia (Intiaksi Chakrat) ja me kehitymme näitä chakroja pitkin. Opimme ensin miten alemmat energiakeskuksemme toimivat ja kun hallitsemme alempien energiakeskuksien toimintaa, siirrymme seuraavaan energiakeskukseen ja opimme senkin toimintaa. Näin kehitymme jatkuvasti eteenpäin, ja tajuntatasomme nousee hitaasti energiakeskuksesta toiseen, chakrasta toiseen.
Vaikka yhden päivän aikana tajuntamme siirtyy yhdestä energiakeskuksen tilasta toiseen, riippuen siitä kenen kanssa olemme tekemisessä, tajuntamme pysyy silti keskimäärin yhdessä tai kahdessa keskuksessa, joiden toimintaa opimme parhaillaan.
Voimme näin verrata kehityksemme energiakeskuksesta toiseen fyysisen kasvuun: Mitä korkeammalla noustaan energiakeskuksesta toiseen, sitä pidemmälle opimme näkemään maailmamme ja näin voimme helpommin tehdä ratkaisuja, jotka ottavat mahdollisimman monet muutkin ihmiset huomioon.

Samalla voidaan myös nähdä, että kehitymme ylöspäin energiakeskuksiamme pitkin, ja tajuntamme nousee energiakeskuksesta toiseen.

Voimme näin miettiä että energiakeskuksemme, eivät ole ainoastaan energiakeskuksia, vaan ne ovat enemmänkin tajunnantiloja. On Juuri-chakran tajunnantila, jossa teemme päätöksiä fyysisestä olemasta olostamme. On Sakraali-chakran tajunnantila, jossa tehdään päätöksiä, tunteistamme ja esimerkiksi myös seksuaalisesta kanssakäymisestä. On Solar-pleksuksen tajunnantila, jossa tehdään päätöksiä meidän omasta Minä-kuvastamme ja paikastamme muita ihmisiä nähden. Ja on Sydän-chakran tajunnan tila, joka on dualistisen maailmaan keskipiste.


Dualistiset tajunnan tasot

Koska olemme sidoksissa muihin eläviin olentoihin ja kommunikoimme niiden kanssa alitajuntaisesti energiakeskuksemme avulla, voidaan miettiä että energiakeskuksemme muodostavat keskenään omia verkostoja. Omia maailmoja, jossa ihmiset, jotka ovat kehityksiltään samoilla keskuksilla kommunikoivat keskenään.
Näin energiakeskuksien verkostot muodostavat omia maailmoja, jossa ihmiset elävät, kunnes he oppivat sen keskuksen toiminnan muiden avulla.
Tässä Juuri chakran maailma/verkosto:

Sakraali chakran maailma/verkosto:

Solar pleksuksen maailma/verkosto:

Jne.

Muutos kolmannelta ulottuvuudelta on siis henkilökohtainen muutos solar pleksus tasolta, kurkku charkaan tasolle, sydän chakran kautta:

Tajunnan tasot - Solar pleksuksen chakran taso

Täältä henkilökohtaiselta tasolta katsottuna, muutos ei ole kovin suuri. Mutta jos mietimme millä tavalla toimimme kun olemme Solar-pleksuksen tasolla ja millä tavalla toimimme kun olemme Kurkku-chakran tasolla, huomataan että se on valtava muutos. Jos vielä muistamme että tämä muutos on globaalinen, eli koko ihmiskunnan tulisi tehdä tätä muutosta, kaikilla elämän osa-alueilla, huomataan että tämä muutos tulee olemaan todella mullistava muutos.

Solar-pleksuksen taso on Egomme taso. Solar pleksuksen opetuksiin kuuluu oppia kuka olemme ja mikä on paikkamme maailmankaikkeudessa. Siinä keskuksessa egomme syntyy, eli mielemme muodostaa kuvan itsestämme – erilleen muista ihmisistä.

Opimme erottamaan itsemme muista mielen avulla.

Mielemme luo tämän keskuksen opetuksien yhteydessä uusi olemus: MINÄ.

Joka on eri kuin SINÄ.

Koska olemme tämän jälkeen erilaisia olentoja, voimme tehdä ratkaisuja, jotka ottavat ainoastaan oman MINÄ-olemuksemme huomioon.
Kun koko ihmiskunta tekee samantasoisia ratkaisuja erillisten MINÄ:n olemuksiensa tasolla, maailmamme näyttääkin siltä miltä se näyttää.. 🙂

Seuraavalla tasolla, sydän tasolla, muodostamme yhteyttä meidän sisäisiin korkeimpiin keskuksiin, jossa huomataankin, että olemme oikeastaan yhtä muiden kanssa.

Kurkku chakran tasolla opimme vielä kommunikoimaan näiden sisäisten ykseyteen-kuuluvien osiemme kanssa.

Muutos solar pleksus chakran tasolta kurkku chakraan on siis valtava. Jos Solar pleksus chakran tasolla keskityimme itsemme, MINÄ-olemuksesta, Kurkku chakran tasolla kommunikoimme jo muiden kanssa niin kuin olisimme yhtä: ME-olemuksesta.

Muutos kolmannesta viidenteen on siis karkeasti muutos: MINÄ ajattelu tavasta -> ME ajattelu tapaan.

Miten tämän muutos tehdään?

Tajunnallisesti tämä on helppoa: Siirry vaan yhdestä tajunnan tasosta ylöspäin seuraavalle tasolle. Jokainen voi tehdä sen intuitiivisesti aika helposti. Vaikeus alkaa, kun yritämme pysyä sydän tasolla, silloin, kun toinen henkilö onkin alemmalla tasolla ja kommunikoi kanssamme jonkun alemman chakran välityksellä.

Jos emme itse halua vajota alemmas (ja kommunikoida alemman chakran välityksellä), voimme muodostaa tietoisen yhteyden sydämiemme välityksellä. Kun sydämien yhteys on muodostettu, olemme kaikki siirtyneet sydäntasolle ja kommunikointimme siirtyy sydän tason; Sydän aitouden tason.

Tällaisessa tilanteissa voimme myös pyytää (ja sallia) Suojeluenkelimme nostamaan meidät takaisin sydäntasolle aina kun meistä tuntu siltä, että olemme vajonneet alemmas. Suojeluenkelimme auttaa meitä jos pyydämme… 🙂

Vaikeus ei siis ole vaihtaa tajuntatilaasi korkeammalle, vaikeus on pysyä sydän tasolla koko ajan. Sen opimme ainoastaan kokemuksen avulla.

12 tajunnan tasoa
Kaikki tajunnan tasot

Voisit käydä ensin kaikki tajunnan tasot läpi, niin että tiedät miltä jokainen niistä tuntuu.Kun olet käynyt kaikki 12 tajunta tilaa, voit palata sitten sydämeesi ja yrittää pysyä siellä koko ajan ja sallia oikealle olemuksellesi nostaa sinut takaisin aina, kun vajoat alempiin tajunnantasoihin.

Tulee väistämättä hetkiä, jolloin vajoat alaspäin, omien ajatusten tai muiden vaikutusten takia. Heti kun huomaat, että olet vajonnut sydämestä alemmas, nouse takaisin sydän tasolle, muiden avulla tai yksin. Näin opit pikku hiljaa miten pysyä sydämessäsi koko ajan.

Tärkeintä on kuitenkin tehdä itsesi kanssa päätös: Tästä hetkestä eteenpäin, yrität parhaasi mukaan pysyä sydämessäsi. Sen jälkeen teet parhaasi. Älä luovuta vaikka tulee vaikeitakin hetkiä. Muista että sinut aina autetaan ylös, jos vain pyydät apua ystäviltä, Suojeluenkeliltä tai koko maailmankaikkeudelta.

On turha siis kärsiä yksin – salli maailmankaikkeutta auttaa sinua takaisin sydämelle. Ja anna itsellesi anteeksi, kun olet vajonnut alas. Tämäkin on osa elämän oppimisprosessia… 🙂

Jos et salli itsellesi tehdä virheitä ja et ole itsellesi hellä kun niitä teet – kuka sitten olisi sinulle hellä?

Kun osaat pysyä suurimman osan ajastasi sydäntasolla, olet jo siirtynyt ajatuksellisesti ja toiminnallisesti viidennelle ulottuvuudelle. Nyt voisit siirtyä myös fyysisesti.

Viidennen ulottuvuuden akselit ja dualismi

Nyt ehkä ihmettelet missä neljännes ja viidennes ulottuvuudet oikein ovat?

Kolmet ulottuvuudet ja niiden akselit on helppo tunnistaa:
Luoja – Äitimaa akseli.
Maskuliininen – Feminiininen akseli.
Tulevaisuus – Menneisyys akseli.

Kolmannen ulottuvuuden akselitVihjeen neljännen ulottuvuuden akselista antoi aikoinaan Leonardo de Vinci tässä maalauksessa:
Osaatko löytää sen?

Leonardo da Vinci - Vitruvian Man

Neljännen ulottuvuuden akseli on ympyrä. Se rajaa meidän sisäisen ja ulkoisen maailmat toisestaan. Itse piirtäisin sitä sydämen ympärillä, koska sillä tavalla se myös rajaa sydän maailmamme ulkopuolisesta maailmasta:

Neljännen ulottuvuuden akselitViidennen ulottuvuuden akseli kulkee viistossa ylhäältä, vasemmalta, edestä – Alemmas, taakse, oikealle.
Viidennen ulottuvuuden akseli on luomisen ja surkastumisen akseli. Ylöspäin luodaan ja alempi pää on luomisen alkua tai surkastumista.

Viidennen ulottuvuuden akselitKun olet tutustunut kaikkien akselien päihin, on hyvä löytää niiden kaikkien keskipisteet ja yhdistää ne sydämeen. Näin olet keskipisteessä kaikissa viidennen ulottuvuuksien akseleissa…

Karma, ihmiskunnan holhoussuhde ja siirtyminen kolmannelta ulottuvuudelta viidenteen ulottuvuuteen

Ehkä tiedät jo tämän avoimen salaisuuden: Ihmiskunta on tällä hetkellä holhous suhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että emme oikeastaan ole oman elämämme hallitsijoita, vaan meitä hallitaan ja ohjaillaan (joskus hellävaraisesti ja näkymättömäksi, joskus avoimesti) tiettyyn suuntaan: Heräämisen suuntaan.

Samalla meistä myös huolehditaan, ettemme tuhoa itseämme sivilisaationa. Emme siis ole vastuussa omasta karmastamme ja maailman ympärillä on tällä hetkellä toiminnassa psyykkinen verkosto, joka estää meitä poistumasta planeetan pinnasta. (Erään tutkijan kirjan mukaan (Jim Marrs – Alien agenda), Amerikkalaiset astronautit saivat viestin kun he laskeutuivat kuuhun, että katsokaa että tämä on viimeistä kertaa kun tänne tulette.)

Psyykkinen verkosto maapallon ympärillä
Psyykkinen verkosto maapallon ympärillä

Ihmiskunta elää tällä hetkellä niin kuin lastentarhan sisällä, jossa näkymättömät hoitajat huolehtivat meistä. Ettemme tappelisi liikaa, ja ettemme tuhoaisi lastentarhan rakennusta…

Majojen mukaan tämä holhoussuhde päättyy vuoden 2012 lopussa. Silloin psyykkinen verkosto lakkautetaan ja holhoojamme toivovat, että pärjäisimme yksin, ilman niiden kontrollia.

Voimme kuitenkin poistua tästä ”lastentarhasta” jo nyt, jos haluamme.
Se on aika helppoa. Meidän tulisi vaan päättää, että tästä hetkestä eteenpäin huolehdimme omasta karmastamme itse. Näin vastuu omasta elämästämme siirtyy meille.
Tämän päätöksen jälkeen emme voi enää syyttää ketään jos elämämme menee päin puuta. Vastuu on meidän ja vain meidän.
Siksi on tärkeä oppia ensin toimia pysyvästi sydän tasolla.
Kun tunnet että olet valmis, tee päätös:
Tästä hetkestä eteenpäin otan vastuun omasta karmastani. OTA SEN JÄLKEEN VASTUU KARMASTASI.

Sinut päästetään silloin pois ”lastentarhasta”, jolloin voit ruveta rakentaa omaa elämääsi omalla tavallasi.

Vastuun ottamista tarkoittaa myös se, ettei tämän artikkelin kirjoittaja ole vastuussa, jos päätät erota lastentarhasta ja sen jälkeen luot itsellesi elävän helvetin. Vastuu on edelleenkin sinun. Ei kirjoittajan.

Päätös siirtyä pois lastentarhasta on sinun ja vain sinun. Ja myös vastuu on sinun ja vain sinun. Uudessa maailmassa ei ole tilaa guruille ja hierarkioille. Ei edes Enkelihierarkioille. Jokainen on vastuussa omasta elämästä ja jokainen ottaa yhteytä suoraan Luojaan, ilman välikäsiä. Ihmiset voivat kuitenkin halutessaan luoda opettaja-suhteita, mutta opettajat eivät ota enää vastuu oppilaan karmasta.

Jos ette ole vielä valmis siirtymään pois lastentarhasta, voitte yrittää myöhemmin uudestaan. Tämä lastentarha tulee olemaan olemassa niin kauan kun ihmiset sen tarvitsevat ja siihen voi pala tarvittaessa.

Henkilökohtaisen holhoussuhde voidaan lopettaa myös asteittain, jos niin haluat.

Kun olet päättänyt ottaa vastuun omasta karmastasi, sinut irrotetaan kolmannesta ulottuvuudesta.
Silloin koet irtonaista oloa, koska et ole enää fyysisesti sidoksissa 3D Äitimaahaan. Sinulla ei ole enää fyysistä ankkurointipistettä.
Sinun tulisi luoda uuden ankkurointi pisteen joko 4D Äitimaahaan tai 5D Äitimaahaan.
Suosittelen luoda 5D yhteys, kun sinne kaikki ovat siirtymässä. Voisit kuitenkin tehdä niin kuin sydämesi kertoo sinulle, ehkä 4D:ssakin on sinulle jotain opettamista… 🙂

Uuden fyysinen ankkurointipisteen luominen

Keskity sydämeesi ja pyydä että sydämesi muodostaa sisäisen yhteyden Äitimaan viidennen (tai neljännen) ulottuvuuden sydämeen.
Salli nyt että yhteys muodostuu sydämesi ja Äitimaan viidennen ulottuvuuden sydämen välillä.
Kun yhteys on muodostunut, olet taas ankkuroinut fyysisen olemuksesi takaisin Äitimaahaan -> Viidennen ulottuvuuden Äitimaan.

Onneksi olkoon olet nyt siirtynyt viidennelle ulottuvuudelle! Voit iloita ja juhlia tätä hetkeä!

Voisit nyt myös muodostaa suojakuplan, joka suojelee sinua kolmannesta ulottuvuudesta, näin sinulle tulee olemaan helpompaa pysyä sydän tasolla.

Voi olla, että sinulle tulee olemaan niin vaikeaa että yhdistyt, yrityksesi huolimatta, takaisin kolmanteen ulottuvuuteen. Jos niin käy, älä hätäänny, vaan nouse ensin sydäntasolle, ja katkaise sieltä käsiin, intuitiivisesti, 3D yhteytesi ja palauta keskipisteesi takaisin Äitimaan 5D sydämeen. Pyydä Luojalta, Äitimaalta tai Suojeluenkeliltäsi auttamaan sinua, jos on tarve.

Saat apua jos pyydät.

Kolmannen ulottuvuuden karman puhdistaminen

Siirtymiseni jälkeen minulle alkoi valtava puhdistus prosessi, joka kesti noin kolme viikkoa, ja jossa puhdistin kaiken 3D karmani.

Voit edesauttaa tätä puhdistusprosessia ymmärtämällä, että kaikki mitä 3D lastentarhassa on tapahtunut, oli tapahtunut opetustarkoituksena. Sekä sinä että muut olitte oppikoulussa, ja se mitä koulussa tapahtuu on hyvä antaa anteeksi, unohtaa ja jatkaa eteenpäin viisaampana ilman turhia menneisyyden taakkoja.

Voit siis tehdä omalla tavallasi seuraavanlaisen seremonian:
Kutsu ensin koko maailmankaikkeus todistamaan seremoniasi.
Kutsu myös pyhä henkesi (Pyhä henkesi – sisäinen osasi joka on läsnä kaikkialla ja joka välittää sanomia sinulta kaikille ja kaikkialta sinulle).

Päätä sitten, että annat kaikille muille anteeksi kaikki ne asiat, jotka he ovat sinulle tehneet 3D lastentarhassa, kaikilla elämillä ja ulottuvuuksilla.
Pyydä myös anteeksi kaikilta muilta, kaiken mitä olet heille tehnyt 3D lastentarhassa kaikilla elämillä ja ulottuvuuksilla.

ANNA ITSELLESI ANTEEKSI kaikki mitä olet tehnyt itsellesi ja muille 3D lasten tarhassa kaikilla elämillä ja ulottuvuuksilla.
Lopuksi pyydä (ja salli) että pyhä henkesi vie tämän viestisi/päätöksesi/anteeksipyyntösi kaikille tahoille, ja salli että karmasi poistetaan, hellävaraisesti.

Olet (tai pian olet) pääsyt eroon 3D karmastasi.

On syytä juhlia ja olla iloinen tästä!

Voit nyt siirtää kaikki omaisuutesi ja tavarasi viidennen ulottuvuuteen. Eli intuitiivisesti yhdistää ne 5D Äitimaahaan.

Karma

Nyt kun olet siirtynyt 5D:hen voit rupea pohtia miten karma luodaan?

Karma on se tapa jolla sidomme itsemme toisiimme. Eli aina kun reagoit jollain tavalla toisten tekemisiin tai sanomisiin – olet osallisena karman pelissä.
Jos taas toimit sydämestäsi käsiin ja teet päätöksesi huomioiden muiden tarpeita ja toivomuksia, et yleensä muodosta karmaa.

Mitkä teot sitten aiheuttavat karmaa?
Aina kun pakotat jonkun muun henkilön tekemään jotain mitä he eivät halua tehdä tai pakotat heitä käyttäytymään tietyllä tavalla (jolla he eivät halua käyttäytyä) – muodostat itsellesi karman.

Jos esimerkiksi varastat jotain, jolta toiselta ihmisiltä – pakotat häntä luopumaan tavarasta. Vaikka esine voi olla arvoltaan mitätön, se on silti karmallinen teko.

Jos esimerkiksi otat uhrin roolin itsellesi – pakotat muut ihmiset ottamaan hyväksikäyttäjän roolin, jolloin (yllätys kyllä) aiheutat itsellesi karman. Eli voi olla, että seuraavalla elämällä jouduit itse hyväksi käyttämään muita, jotta karmasi nollaantuu.

Jos ette ole varma mikä aiheuttaa karmaa ja mikä ei, voit pyytää maailmankaikkeutta opettamaan sinulle karman lakeja. Jos niin teet on tärkeintä antaa itsellesi anteeksi nämäkin oppimisvirheet… 🙂

Toivottavasti tämä teksti auttaa sinua siirtymään viidenteen ulottuvuuteen ongelmitta.

Valoa ja rakkautta, Arje Sakari Silander

Tämän tekstin suomenkielen asun on korjannut Pia Annika, Suuret kiitokset hänelle!

9 thoughts on “Siirtyminen kolmannelta ulottuvuudelta viidennelle ulottuvuudelle

  1. Aivan uskomattoman selkeästi kerrottu ja opettettu, nyt ymmärrän paljon enemmän! Kiitos Tämä oli todella tärkeää juuri oikeaan aikaan!

    1. Tuhannesti KIITOS helposti ymmärrettävästä opetuksesta ja viidenteen ulottuvuuteen pääsystä. Tein kahteen otteeseen rituaalin ja ny jännnityksellä odotan uuden ulottuvuuden aloittamista, vielä huomenna teen rituaalin ja si aloitan askeleet uudella polulla 🙂 Kiitos Kiitos Kiitos <3

        1. Kiitos – kylläpä tuntui hyvältä, yksinkertaiselta ja selkeältä – jotenkin vain tuntuu hyvältä ja puhtaalta. Ihanassa odotuksessa jään seuraamaan tulevaa <3

  2. Moi, kiitos tästä. Mä sain “viestin”, että tapahtuu vasta 2032 tuo lastentarhan päättyminen. Siihen asti aikaa hyvin siirtyä kuvaamaasi tilaan. Toivottavasti mahdollisimman moni on silloin mukana, kollektiivisesti lisäämässä tietoisuutta oikeaan suuntaan.

  3. Hauskaa! Näin tähän teemaan liittyvän unen ja sitten ajauduin tänne, joka olikin varsin valaisevaa. Chakratunneleihin liittyen minulla on itsellä ollut sellainen näky ja kokemus, että voi myös pysyä samassa chakrakentässä koko elämänsä ja että jokaisella chakralla on omat 3,5 ja 8 ulottuvuutensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *